ARVIO VÄRJÄYKSEN ONNISTUMISESTA
Jotkut kuituyhdistelmät ovat hankalia värjätä tai tiettyjen värien onnistuminen on epävarmaa. Myös täsmällisen ja tarkan värisävyn saavuttaminen saattaa olla hankalaa, sillä värjäystulokseen vaikuttaa mm. kankaan pohjaväri, kuitusisältö ja kankaan mahdolliset aiemmat käsittelyt. Samassakin väripadassa kaksi erilaista kangasta saattaa värjäytyä erisävyisiksi.
Hintatarjouksen lisäksi saat aina ennakkoon rehellisen ja suoran arvion värjäyksen onnistumismahdollisuudesta. Arvion jälkeen lopullinen vastuu siirtyy tilaajalle; mikäli asiakas hyväksyy värjäykseen liittyvät riskit ja tekee tilauksen, Tmi Kati-Riina ei ole vastuussa mikäli lopputulos ei ole etukäteen suunnitellun mukainen.
VAATTEEN PESU ENNEN VÄRJÄYSTÄ
Värjättäviksi tuotavien vaatteiden tulee olla ehdottomasti pestyjä ja puhtaita. Esimerkiksi vaatteessa olevat rasvatahrat tai lika saattavat estää värin tarttumisen tasaisesti ja lopputulos on kirjava.
KÄYTETTÄVÄT VÄRIT
Värjäyksessä käytetään korkealaatuisia ja hyvät pesun- ja hankauksenkeston omaavia reaktiivivärejä. Voit siis värjäyksen jälkeen pestä vaatettasi sen normaalin pesuohjeen mukaan. Huomioithan kuitenkin, että mikäli vaatteessasi ollut vanha väri on ollut pesuissa irtoavaa, vanha väri todennäköisesti irtoaa myös uuden värin alta pois, jolloin värisävy muuttuu ajan myötä ja vaate saattaa värjätä pesuissa myös muita samanaikaisesti pestäviä vaatteita.
VAATTEIDEN TOIMITUS JA MAKSU
Ole aina ennen vaatteiden toimittamista ennakkoon yhteydessä (info(at)kati-riina.fi tai puh. 040 5514987). Hintarjouksen ja värjäystuloksen arvioinnin tekemistä auttavat kuvat värjättävästä vaatteesta, sanallinen tai kuvallinen tieto halutusta väristä, vaatteen kuitusisältö, pesuohjeet ja muut värjäykseen vaikuttavat yksityiskohdat, kuten vetoketjut, tieto vaatteessa olevista somisteista tai korjaustarpeista.
Vaatteet voi joko tuoda ennakkoon sovittuna ajankohtana tai lähettää postitse työhuoneelleni Helsingin Vallilaan, tai vaatteet voi myös jättää nimelläni PRO Kädentaitajat ry:n myymälään Soma Shopiin kauppakeskus Forumiin Helsingissä. Valmiit värjätyt vaatteet maksetaan noudettaessa (työhuone ainoastaan pankkikortti, Soma Shop käteinen tai pankkikortti). Postitse palautettavat tuotteet tulee maksaa ennakkomaksuna tilisiirrolla tai maksulinkillä.
Työhuone: Nilsiänkatu 10-14 A, 00510 Helsinki
Soma Shop, Kukontori Kauppakeskus Forum, Yrjönkatu 29, 00100 Helsinki